Joo ei tosiaankaan ole.

Angstivaroitus. Koko viikko on ollu ihan perseestä. Oon ollu melkei joka päivä hermoromahduksen partaalla ja on vaa vituttanu. No ei nyt ihan joka päivä, on ollu pari ihan kivaa koulupäivää vaik koulun jälkee oonki ollu ku perseeseen ammuttu karhu. Ja koko ton kamalan viikon mä ootin viikonloppua. Et pääsen kotii olemaan ihan rauhassa, juomaan kahvia ja kattomaan telkkaria äitin kanssa. Mut ei, ku tääl on taas jotku vitun bileet. Joten se siitä rauhallisesta viikonlopusta. Vituttaa.

No mut toivottavasti ensviikonloppu on jotain erilaista. Jonnen kanssa suunniteltiin, et ollaan ensviikonloppuna täällä, tehään hyvää ruokaa ja vietetään laatuaikaa kahestaan (ihana poikaystäväni on suunnitellut jotain romanttista <3) Tosin sillonki koeviikko painaa päälle...

Ja sit joo, myönnän, laihdutus ei jäänyt siihen viiteenkymmeneen. Se on kans yks ahdistusta aiheuttava tekijä tällä hetkellä. Lisäks vituttaa kun kaikki suunnittelee koulunretkiä mille en kuitenkaa pääse mukaan ku ei oo rahaa. Eilen oltiin kuvisryhmän kanssa Helsingissä. Koululta ei saanu eväitä, joten vitutti syyä vaa banaania ku muut vetää 8 euron aterioita. Mikäs muu vois viel vituttaa? No se koeviikko!... maanantaista lauantaihin jee!!  

Viel 5 viikkoa ja sit alkaa joululoma... Oon kyl joo loman tarpeessa. Eli viel 5 niinitie viikkoa, sitten loma ja loman jälkee äiti varmaa lopettaa kakkostyön ja voin varmaa olla viikolla jonkun verran kotonaki ku saan kyytejä <3 Kylhän ne niinitie viikot on ihan jees mut tympii olla vaan siinä yhessä samassa huoneessa koko ajan. Ois kiva jo muuttaa yhteen ja et saatas 2 huonetta käyttöö ni vois aina vaihtaa huonetta ku toisen naama alkaa kyllästyttää. Nyt täl viikol se toinen huone ois ollu ihan sikahyvä, koska molemmat oli nii tympääntyneitä koulunkäyntii ja sit purettii sitä toisiimme siinä yhessä samassa huoneessa ku ei päästy missää vaihees olemaa ihan vaa rauhassa yksin. Tässä taas tuli todistettua sitä kuinka parisuhde ei toimi jos on koko ajan yhdessä. Me oltiin koko viikko samassa huoneessa eikä juuri muuta ku tapeltu. Jos taas ois koko kämppä käytössä ni toinen vois olla toises ja toinen toises huonees ni ei tulis nii paljoa tappeluita.

Yks niistä asioista mikä mua toisissa ihmisissä ärsyttää on nimenomaan kermaperseily. Jotkut on vaan niin tottuneita siihen että on varaa tehä mitä lystää ettei ne enää edes tiedosta sitä. Ne aattelee et on ihan normaalia käydä joka vuosi ulkomailla lomailemassa ja kuvittelee et kaikki muutki tekee niin, et kaikil on varaa tehä melkein ihan mitä vaan. Jos halutaan uusia vaatteita, niin isi tietenkin maksaa. Huone on sisustettu ikeasta ostetuilla huonekaluilla, kouluun tullaan 500 metrin päästä isin ostamalla peugeot skootterilla, vanhojentanssipuvut, kevätjuhlapuvut, rippimekot ym. joka juhlissa uudet, lapsilisä menee suoraan tilille, että voi ostaa aikuisena vaikka talon ja taas kuvitellaan että se on ihan normaalia ja et kaikilla ihmisillä on asiat näin. Kaikilla ei kuitenkaan ole asiat niin. On ihmisiä jotka ei oo ikinä käyny ulkomailla, jotka saa uusia vaatteita kerran vuodessa, ei ole eikä tule ikinä olemaan varaa ostaa taloa, autoa, moottoripyörää tai edes uutta tietokonetta ilman lainaa.

Siitä oon ilonen et me ollaan Jonnen kanssa siinä suhteessa samanlaisia että kumpiki on oppinu elämää vähän vaatimattomammin. Mun mielestä on ihan hyvä, että ihminen oppii jo pienestä pitäen että kaikkea ei saa mitää haluaa ja että asioiden eteen pitää tehäki jotain. Mitä ne kermaperseet tekee sitten kun äiti ja isi ei enää maksakaa kaikkea? Lähteekö ne opintotuella kiinaan jos huvittaa? Mä oon käyny elämäni aikana 2 kertaa ulkomailla. Eka kerta oli ku mummi vei mut 9-vuotiaana viroo. Toka kerta oli ku peruttiin joulu (ei jouluruokia, ei lahjoja, ei mitään) ja lähettiin viikoks koko perhe gran canarialle. Mua korpee ihan sikana aina ku joku kysyy et "Ooks sä menos mihkää ulkomaille lomal?" tai et "Käviks sä lomal missää? Me oltii bulgarias kaks viikkoo" ihan kun se ois jotenki itsestäänselvyys et kaikil on varaa lähteä.

En nyt siis tarkota tällä sitä et "yhyy oon köyhä en pääse koskaa ulkomaille" vaan sitä että se on ihan normaalia ettei ole varaa kaikkeen. Epänormaalia kermaperseilyä on se et saa kaikkea kun on niin paljon rahaa. Sit ku mul on lapsia ni en tosiaankaan osta niille kaikkea mitä ne haluaa (tuskin mul on varaakaan ostaa) koska haluan et ne pärjää myöhemmin elämässä ihan omillaan.

Tämmönen vuodatus tällä kertaa. Alko vaan vituttaa kun ihmiset ei ymmärrä.

Joo, söin viikonlopun aikana ihan sikana. Pullaa keksii leipää popcornii lihaa pekonii ja muuta hyvää. Plus sitte sunnuntaina käytiin hesburgerissa kultamussukan kanssa. Tästä kaikesta lihosin kilon takasin. Mut en aatellut luovuttaa kun oon näin lähellä tavotetta (joka oli 50,0kg) joten laihdutus jatkuu vielä jonkun aikaa =) 

Syysloma on kyl tähänasti ollu yhtä häslinkiä. Siskontyttö tuli hoitoo kaheks yöks ja siinä on kyl kans tapaus joka herää kuudelta ja on täynnä energiaa koko päivän kunnes simahtaa ilta yheksältä. Nyt on mukavan rauhallista ku Jonneki lähti lätkimään (okei tuli heti ikävä kun se lähti). Huomen sit kaupungille ja sit alkais vanhojentanssipuku projekti joten kiirettä pitää.

Tein taas kerran jotain hetken mielijohteesta. Leikkasin hiukset. Iiiihan kaikki samanpituseks ku niskatukka. Tossa on kuva kun käveltiin Jonnen kaa sunnuntaina abcilta kotiin. Tosin tossa ne hiukset on vielä mustan harmaat ku tänää vasta värjäsin ne punaseks.

Nykynen päiväkirja, siis se ihan superhyper henk.koht. lähenee loppuaan ja alotan kohta taas uuden. Tänää sit vähän kattelin noita päiväkirjoja kun niitä nyt on kasaantunu täs ni huomasin et oon kirjottanu päiväkirjoja jo 10 vuotta. Alotin ekaluokalla kirjottamaan ja kirjotan vieläkin. 12-13-vuotiaana kirjotin kaikkein ahkerimmin mut täs parin viime vuoden aikana kirjottaminen on jääny vähä vähemmälle. Välil kyl ihan hävettää lukea mitä sitä on esimerkiks ala-asteel kirjottanu mut ihan hauska kattoo et miten mielipiteet on muuttunu.

Tälleen kirjotin kun olin 7v: 

Ja tällästä tuotosta sitten 17-vuotiaana: 

Puff ja sit uppouduin lukemaa kaikkii juttuja Jonnen ja mun seurustelun alkuajoilta. Kaikkii ihania muistoja ja oli niin pienet kinaamisen aiheetki. Tapeltii ensimmäisen kerran vasta sillon ku oltii seurusteltu 3 kuukautta. Ja sit oli kaikki juustosämpyläkriisit ja kuplamuoviriidat ym. Voispa palata takas siihen aikaa... Eikä ois koskaa ollukaa mitää luottamisongelmia tai riitaa alkoholinkäytöstä tai muutakaa. Olisin mielelläni jääny ikuisesti 15-vuotiaaks siihen samaan mopokesään.

Ja sitten nykyaikaan. Viel viikko koulua ennen syyslomaa. Jonne lupas viedä mut syyslomalla hesburgeriin jos oon laihtunu siihen mennes. Nyt näyttää aika hyvältä, puuttuu enää kilo tavotteesta! Sit ku vihdoinki painan 50kg ni en aio laihduttaa enää, vaan vähennän liikunnan parii kertaa viikossa ja rupeen syömää pikkusen vapaammin, mut en kuitenkaa epäterveellisesti. En halua laihtua enempää koska en haluu kuitenkaa olla alipainonen. Koska sit ku on liian laiha voi tulla kaiken näkösiä kylmyys, hedelmällisyys, karvotus ongelma ym. Ja mä haluan joskus lapsia, enkä haluis ikinä ottaa sitä riskiä, etten niitä sais.

Mikä on koti? o_O Joittenki mielestä koti on joku tietty talo, minkä tuntee kodikseen koska on asunut siellä niin kauan. Joilleki koti on se paikka mihin on syntyny. Joillekki se voi olla joku hikinen vuokrayksiö, joillekki kokonainen paikkakunta ja joillaki ei oo kotia ollenkaa... Missäs mun koti sit loppujen lopuks on? 

Äiti & isukki suunnittelee taas muuttavansa. Joo voi olla että muutan siinä mukana, jos tää Jonnen ja mun yhteenmuuttoprojekti ei edisty. Musta on kyllä ihan kiva muuttaa ja kokea taas jotain uutta mut tietenki haikeeta jättää talo jossa on asunu 5 vuotta. Joo no 5 vuotta ei oo kovin pitkä aika, kun miettii et jotku on asunu koko ikänsä samassa talossa. Mut mulle 5 vuotta on pitkä aika yhdessä paikassa asuttuna. Edellisissa taloissa/asunnoissa ollaan asuttu melkein aina alle 5 vuotta. Muutettii tänne ku olin ala-asteella ja oon koko murkkuiän asustellu täällä kahessa eri huoneessa. Mut loppujen lopuks pohdittuani tulin siihen tulokseen, et ei koti oo missään tietyssä asunnossa tai paikassa, vaan siellä missä on ne kaikkein rakkaimmat ihmiset. Ne ihmiset ja tavarat vaan vaihtaa paikkaa.

2 viikkoo syyslomaa ja oon lukenu jo koko psykologian kirjan läpi eikä bilsastakaa paljoo puutu. Kauheen rankka jakso olevinaa, mut jotenki on riittäny puhtia tehä koko ajan jotain ja olla aktiivinen. Jotenki ahdistun heti jos ei oo mitää tekemistä. Oltii viikonloppu ruuhijärvellä, keskellä ei mitään ja siellä iski välillä semmonen tekemisen puute. Onneks otin koulukirjoja mukaan mut sit ku olin opiskellu psykan kirjan loppuun ni tuli taas se ahdistus että mitä tekis seuraavaks. Tuntuu vaan niin turhalta olla toimettomana kun ei saa mitään aikaan.

Mopo menee kohta talviunille... Tiistaina tulee kuulemma jo lunta ja alkaa olee sen verran aamupakkasia et ei mopolla kannata hirveesti liukastella. Bussikorttia ei osteta koska se on ihan saakelin kallis ilman koulumatkatukea. Jotenka maanantaina niinitielle ja perjantaina takasin on väliaikaissuunnitelmana ennen ku muutto edistyy yhtään mihkään. Vituttaa kun pitää oottaa.